Ota rahoituskeinot monipuolisesti käyttöön

Huono taloustilanne on johtanut pankkien sääntelyuudistuksiin. Finanssikriisi on kiristänyt pankkien luotonantoa, mikä näkyy yritykselle käytännössä laina-aikojen lyhentymisenä ja marginaalien nousemisena. Yrityksen kokonaistilanne vaikuttaa nykyään yhä enemmän luoton hintaan. Yrityksen vakavaraisuus syynätäänkin entistä tarkemmin, eivätkä pankit voi myöntää lainaa entiseen malliin. Ei auta, vaikka yrityksen todellinen luottotaso olisi tiedossa – tosipaikassa vain numeroilla on merkitystä.

Valtion tarjoamat takaukset ovat aiemmin olleet tapa vaimentaa pankkeihin kohdistuneita sääntelyvaatimuksia. Valtion takauksella lainan on saanut pudotettua alhaisempaan riskiluokkaan, mutta nyt valtionkin takaukset alkavat olla käytetty.

Nykyinen tilanne asettaa pk-yritykset ahdinkoon, kun rahoituskeinot ovat kiven alla. Pankkien mukaan rahoitusta on kyllä saatavilla, mutta yritykset eivät sitä vain halua ottaa. Toki lainaa saa pankeista yhä, mutta vaatimukset ovat korkealla. Fakta on, että rahoitusta ei ole tarjolla järkevillä ehdoilla.

Tilanne on erityisen vaikea pienille ja keskisuurille yrityksille, sillä yrityksen pieni koko ja rahoituksen pitkäaikaisuus ovat vaikea kombo. Yrityksen pieni koko merkitsee luottoriskiä ja takaisinmaksukyvyttömyyden uhkaa, olipa yritys kuinka kannattava ja vakavarainen tahansa. Yrityksen kasvu on puolestaan riskialtista ja vaatii investointeja. Yrittäjä on puun ja kuoren välissä.

Vaikka rahoituksen saaminen on hankalaa, rahoitusta on aina tarjolla hyville yrityksille ja hyville ideoille, kunhan paperit ovat särmässä kunnossa ja yrityksellä on selkeä suunnitelma. Kannattaa muistaa, että rahoitusta saa muualtakin kuin pankista. Avain yrityksen rahoitukseen ovatkin monipuoliset rahoitusmuodot. Älä siis keskity ikuisesti yhteen lähteeseen, vaan hyödynnä rohkeasti eri rahoituskeinoja. Kilpailuta rahoittajia säännöllisesti, ja pidä ne aktiivisina. Kilpailuttaminen kannattaa, sillä systeemeillä on eroja!