Yrittäjä, verkostoituminen kannattaa!

Yrittäjäjärjestöjä, vertaisverkostoja, tukiyrittäjäverkostoja. Mahdollisuuksia yrittäjän verkostoitumiseen voi olla turhankin paljon ja aika ei riitä kaikkiin rientoihin. Jokaiseen kahvitteluun ei silti tarvitse änkeä mukaan, vaan kannattaa valita itselle parhaiten sopivat jutut, että hommassa olisi jotain tolkkua. Loppupeleissä verkostoituminen on yrittäjälle kuitenkin kannattavaa puuhaa, eikä vain turhaa pönöttämistä.

Mieti aivan aluksi, mitä olet vailla. Tietysti ihmisiä on lupa tavata myös ilman omaa agendaa, mutta selkeiden tavoitteiden kanssa tajuat paremmin, mihin ja kehen aikasi kannattaa käyttää. Kun tavoitteet on selvillä, mieti myös mitä annettavaa sinulla ja yritykselläsi on muille. Myös näin rajaat pois vähemmän tärkeitä juttuja ja toisaalta varmistat, että olet itse toivottu vieras.

Usein hyödyllistä on tavata oman alan tai muuten samassa tilanteessa olevia yrittäjiä esimerkiksi tapahtumien välityksellä. Kannattaa myös muistaa, että yrittäjä on yrityksensä kävelevä mainos ja yrittäjän itsensä esillä oleminen tuo yritystä laajemmin ihmisten tietoon. Omaa osaamista on aina fiksua tuoda esille.

Itsensä esille tuominen ja verkostoituminen on muutakin kuin esitteiden ja käyntikorttien jakamista, tyrkyttämistä tai pakkomyyntiä. Laatu korvaa määrän. Verkot kuitenkin pitää laittaa vesille ja tähän verkostot nimensä mukaisesti ovat omiaan. Itsensä likoon laittava, aktiivinen yrittäjä voi tavata sellaisia ihmisiä ja saada sellaista tietoa, josta on konkreettista, rahassa mitattavaa hyötyä oman yrityksen kannalta. 

Myös järjestön yrittäjyyskursseihin kannattaa tutustua, jos sormi menee suuhun. Yrittäjäjärjestöiltä saa myös paljon maksutonta konsultointia, josta on hyötyä jo ennen yrityksen perustamista. Esimerkiksi Pohjanmaalla eräs yrittäjille palveluita tarjoava järjestö on VASEK

Vaikka yrittäminen onkin monesti yksinäistä puuhaa, sitä saa kummasti perspektiiviä kun omat huolet, murheet ja turhat toiveet voi jakaa muiden kanssa. Ole siis aktiivinen oman alasi osaaja. Ole olemassa!